perjantai 15. kesäkuuta 2018

PIENELLÄ KÄVELYLLÄ

MITÄ NÄKYY TIEN VIERELLÄ?



NOKKONEN. SE PISTÄÄ.
 
ONKO TÄMÄ KOIRANPUTKI?

MÄ HALUAN OTTAA TUOSTA KUVAN. MESIMARJA.

TUOSSA ON HÄMÄHÄKKI.

TUU KATSOON! MÄ LÖYSIN LAMPAAN!

OTA KUVA TÄSTÄ. TÄMÄ ON MURAA.

perjantai 1. kesäkuuta 2018

KESÄÄ KATSOMASSA

MITÄ KIVAA KUVATTAVAA LÖYTYY METSÄSTÄ?

Eilen oli viimeinen eskaripäivä. Arki jatkui päiväkodissa hoidon merkeissä. Teimme lyhyen kävelyretken metsäpolulla. Tintit kuvasivat kesäistä luontoa.

METSÄTÄHTI

HORSMA

PAJU KUKASSA, PEHMEÄN NÄKÖINEN

YKSINÄINEN VOIKUKKA VIHREÄSSÄ METSÄSSÄ

VOIKUKKA

IHANA KESÄMETSÄ





sunnuntai 20. toukokuuta 2018

MITEN SALAATTI TEHDÄÄN?

TOIVEENA OPPIA TEKEMÄÄN SALAATTIA

Tällä kertaa tiedokerhossa opeteltiin salaatin tekemistä. Samalla pohdimme, mikä on terveellistä syötävää. Salaattiaineksina olivat jääsalaatti, kirsikkatomaatit, kurkku, persilja, siemenet ja viinirypäleet. Jokainen pesi itse salaattiaineksensa ja pilkkoi ne sopiviksi paloiksi omaan salaattiastiaansa. VEITSEN KÄYTTÖ OLI TARKKAA PUUHAA.






ANNOKSISTA TULI HIENOJA!
"Salaatti on hyvää!"
"Persilja haisee ruotsalaisille."
"Tykkään persiljasta."
"Salaattiin voisi laittaa appelsiinia, mandariinia, sitruunaa, pähkinöitä  ja ananasta."


Tinttien mielestä terveellistä syötävää ovat kala, juusto, salaatti, porkkana, peruna ja patonki.
Karkkikin on terveellistä, koska siitä tulee hyvä mieli. Karkkia ei kannata syödä joka päivä, mutta karkkipäivänä voi syödä vähän.




perjantai 11. toukokuuta 2018

MITEN LUONTO PYSYY SIISTINÄ?

ASIAA ROSKISTA

Tintit pohtivat, miksi luonto ei pysy siistinä. IHMISET NAKKAAVAT ROSKIA LUONTOON.
Kaikki eskarit olivat samaa mieltä, että roskat eivät kuulu luontoon.


ROSKAT KUULUVAT ROSKIKSEEN TAI KIERRÄTYSPISTEISIIN.💚💚💚💚



 Moni oli käynyt kierrätyspisteissä. Kierrätettävistä tiedettiin  muovi, metalli, lasi, lehdet ja kartonki.

" Kerran, kun mä olin autossa, niin heitin banaaninkuoren ikkunasta ulos." kertoi yksi poika.

 ---) Mietimme, että joskus voi maatuvan banaaninkuoren tai omenanlopun haudata kiven alle, mutta muuten ei mitään roskia luontoon. Banaaninkuoret tien reunassa näyttävät inhottavilta. Yksi tyttö lisäsi, että banaaninkuoreen voi toinen liukastua.

Tänään oli oman lelun päivä ja yhden pojan auton paristoista loppui virta. Paristot nakattiin eskarin roskikseen. Pääsimme keskustelemaan aiheesta. PARISTOT EIVÄT KUULU ROSKIKSEEN. Osa tiesi, että paristot voi viedä kauppaan, jossa niille on kierrätyslaatikko. Ensi perjantaina viemme yhdessä vanhoja paristoja lähikauppaan.


ROSKIEN KERÄÄMISTÄ PÄIVÄKODIN AIDAN ULKOPUOLELTA

Lähdimme yhdessä roskaretkelle. Aikuisilla oli roskapussit ja kumihanskat käsissään. Tintit bongasivat roskia luonnosta ja aikuinen noukki ne pussiin.


HEI, TÄÄLLÄ ON ROSKA!

Tintit huomasivat asiat, jotka eivät kuulu luontoon. Löytyi jätskipapereita, karkkipusseja, muovinpalasia, tupakantumppeja, muovipusseja, pyöränosia ja vaikka mitä.

TULKAA KATSOMAAN, MITEN PALJON ROSKIA!

Läheisestä leikkimetsästä yksi poika löysi valtavan törkyisen paikan. Sitä emme siivonneet, vaan ilmoitimme asiasta kaupungin puistopuolelle. Eskarit ihmettelivät, miten noin paljon roskia on voitu nakata ihanaan metsään.

ROSKAT KUULUVAT ROSKIKSIIN.

Veimme kerätyt roskat päiväkodin katoksessa olevaan roskikseen. Siellä oli laatikot poltettavalle sekajätteelle ja paperille. Yksi poika halusi kuvata paperiroskiksen ja siitä tuli hieno otos.

PAPERIROSKIKSESSA ON VAIN PAPERIA.



KENENKÄHÄN LEGO-MOPO TÄMÄ ON?

Kiinnostava löytö aivan päiväkodin läheltä oli lego-mopo. Se otettiin mukaan ja pestiin sisällä hyvin pesuaineella, jonka jälkeen se siirtyi Tinttien legoleikkiin. Voi olla, että mopon omistaja vielä löytyy. 

KESÄPELI JO KOVASSA KÄYTÖSSÄ!

Tämän menopelin omistaja olikin jo tiedossa. Se on Tinttien työntekijä. Eskareilla riitti ihasteltavaa!😎😎😎😎😎





tiistai 8. toukokuuta 2018

TUTKIMME PUUTA JA HIEKKAA

PUUN VUOSIRENKAAT

Huiske-eskarikirjassa tutustuimme puun vuosirenkaisiin. Opimme, että niistä voi laskea puun iän. Tintit piirsivät omat vuosirenkaansa ja pohtivat, mitä ovat eri ikäisinä oppineet. Enemmistölle tuli kuusi rengasta ja kahdelle jo seitsemän rengasta.




Katsoimme netistä kuvia puiden vuosirenkaista.
Opimme, että puilla on sekä huonoja että hyviä kasvuvuosia, jotka näkyvät renkaissa.

PUUPÖLKYN TUTKIMINEN

Enimmäkseen puuta veikattiin kuuseksi. Vihjeen avulla se tunnistettiin männyksi. Vuosirenkaat olivat laskettavissa. Laskutulokset olivat 11 ja 18 välillä. Laskemista vaikeutti pihka. Joku luuli keltaista pihkaa muurahaisen pissaksi. Toinen tiesi, että pihkaa voi käyttää purkkana. Kolmas kertoi, että sitä voi laittaa haavoihin. Puun kaarnaa veikattiin tuoheksi, mutta opimme, että koivussa on tuohi.



Puupölkyssä oli pieniä pyöreitä reikiä. Totesimme, että puu on monen pienen eläimen koti. Löytyi kultakoppiainen ja hämähäkki. Niitä oli kiva tutkia luupeilla ja suurennuslaseilla. Yksi tyttö hätääntyi, että ötökkä ei pysty hengittämään luupin alla. "Antakaa sille happea."



LAUDAN PALOJEN TUTKIMINEN



Laudan palat olivat hyviä tutkimuskohteita. Niissä näkyi vuosirenkaita selvästi. Vaikeampi oli tunnistaa, mitä puuta laudat olivat. Enemmistö arveli koivua, mutta myös lehtikuusta veikattiin. Haistamalla lautaa, saattoi erottaa havupuun tuoksun. Oikea vastaus oli kuusi. Tintit innostuivat suunnittelemaan, mitä laudan pätkistä voisi rakentaa. Toukokuun aikana eskarit pääsevätkin naputtelemaan nauloja.



Tintit saivat ottaa älypuhelimella kuvia tutkittavista kohteista ja tutkimuksista. Näin kehittyivät jälleen myös kuvaustaidot.

HIEKAN TUTKIMINEN

Tintit tutkivat, miten hiekka koostuu pienen pienistä hiekanjyvistä. 

Luupeilla oli helppo nähdä hiekan pienet osaset. Hiekasta saattoi eroittaa eri värejä. Tutkimustuloksena löytyi kultaista, tumman ruskeaa ja vaaleaa, hopeaa, mustan ruskeaa.

"Täällä on jotain kiiltävää!" "Täällä hiekassa on jotain sinistä, mitähän se on?"

Sininen aine hiekassa vaati kunnon tutkimista ja pähkäilyä. Epäilimme, että se olisi suojaliinasta irronnutta maalia. Tutkijapojan loppu päätelmä oli, että sininen oli askartelukimalletta. Pohdimme yhdessä, että hiekan seassa voi olla vaikka mitä.

Hiekka sisältää bakteereita.


Tutustuimme Tiede-lehden artikkeliin, jossa kerrottiin yhden hiekanjyvän sisältävän monen monta bakteeria. Tintit ymmärsivät, että hiekkaa ei kannata laittaa suuhun, koska huonot bakteerit voivat aiheuttaa sairauksia. Puhuimme myös hyvistä bakteereista ja joku oli syönyt maitohappobakteereita, ettei mahatauti tulisi.

Tiedekerhossa oli innostunut tunnelma. Tutkittavaa olisi riittänyt vaikka koko päiväksi. Puu ja hiekka ovat onneksi sellaisia kohteita, joita voi löytää tutkittavakseen helposti jo eskarin pihalta.

HIEKKAKAKKU TUTKITTAVANA.


lauantai 28. huhtikuuta 2018

ILMAPALLOTUTKIMUKSIA

MITÄ TIEDÄT ILMAPALLOISTA?
Lähestyvän vapun kunniaksi tiedekerhon aiheena olivat ilmapallot. Tintit tiesivät jo monia asioita ilmapalloista. Lisää tietoa löysimme Wikipediasta. Osalla oli kotona valmiina ilmapalloja odottamassa vappua. Jokainen sai yhden ilmapallon tutkittavakseen. Totesimme ilmapallon olevan elastisen. Ennen ilman puhaltamista palloa kannattaa venytellä. Puhaltaminen oli haastavaa ja osa käytti hyväkseen ilmapallopumppua


- Ilmapalloa voi pomputtaa.
- Sitä voi käyttää jalkapallona. 
- Se on ilmaa täynnä, sitä voi heitellä. 
- Sitä voi heitellä ilmaan.
- Sillä voi leikkiä.
- Ilmapallot on tehty muovista tai kumista.
- Kuka nostaa heliumpallon katosta? Pitää hakea tikapuut!


Tintit testasivat ilmapallon ominaisuuksia. Isommat pallot pomppivat parhaiten. Niillä pystyi pelaamaan lentopalloa. Hierottaessa ilmapalloa hiuksiin, se sähköistyi. Pallo tarttui erilaisiin paikkoihin kiinni. Ilmapalloja ilmestyi päähän, selkään, jalkoihin, seiniin ja ikkunoihin. 
Seinällä olevat Huiske-hahmot saivat myös ilmapalloja luokseen. 

Rauhio ja Apuli ihmettelevät, mistä ilmapallo ilmestyi.

Sydämellistä vappuiloa!





perjantai 13. huhtikuuta 2018

MILLAISTA ON PALOASEMALLA?


TINTIT PALOASEMALLA TUTUSTUMASSA

Tintit oli kutsuttu paloasemalle. Tänään on perjantai 13. päivä, joten turvallisuuteen liittyvä aihe oli sopiva tiedekerhopäiväämme. Saimme turvallisuusinfon ja kohokohtana näimme paloautot ja ambulanssit läheltä. Tapasimme paloasemalla paljon työntekijöitä, sekä naisia että miehiä. Opimme, että osa työskentelee paloautojen kanssa ja osa ambulansseissa.

Ensiksi eskarit istuivat "oppitunnilla". Tulevat koululaiset kuuntelivat rauhallisesti ja pyysivät puheenvuoroa nostamalla käden ylös. Kerrottavaa oli paljon ja palomies-Hannun kysymyksiin osattiin vastata kiitettävästi. Hätänumero 112 oli monelle eskarille tuttu. 




Kaluston esittely oli Tinteistä mukavaa. Paloautojen iso koko herätti ihastusta. "Täältä auton alta pystyy vaikka konttaamaan", hämmästeli useampi eskari. Autoissa oli paljon tarvikkeita. "Onko siellä kirves?", kysyi yksi poika kiinnostuneena. Ja kyllähän siellä oli. Palomies esitteli leikkureita, joilla pystyy leikkaamaan auton ikkunan. Joskus joudutaan hajoittamaan ihan uusi auto, että saadaan ihminen pelastettua kolaritapahtumassa.



Tutustuimme palomiehen varustuksiin. 
Palomies-Valtteri pukeutui palomiehen vaatteisiin. 



Hän kertoi, että heillä on aina valmis paketti. Tarvitsee vain hypätä kenkiin ja housuihin. Palomiehen kengät ovat niin vahvaa tekoa, että palomies-Hannu pystyi hyppimään Valtterin kenkien päällä, eikä Valtteri välittänyt mitään. Palomiehen kypärä ja happilaite olivat kiinnostavia. Valtterin ääni kuului erilaisena, kun varusteet olivat päällä. 



Lopuksi palomies-Hannu näytti, miten lasketaan palomiehen tankoa alas. Kaikki lapset olisivat halunneet kokeilla tankoa, mutta se sallitaan vain ihan oikeille palomiehille. Moni Tintti jäi varmasti miettimään, voisiko hänestä tulla isona ihan oikea palomies. Muistoksi paloasemavierailusta eskarit saivat askartelutehtävän, mistä pystyi tekemään itselleen paloauton leikkeihin. 








PIENELLÄ KÄVELYLLÄ

MITÄ NÄKYY TIEN VIERELLÄ?  NOKKONEN. SE PISTÄÄ.   ONKO TÄMÄ KOIRANPUTKI? MÄ HALUAN OTTAA TUOSTA KUVAN. MESIMARJA. TU...