maanantai 19. maaliskuuta 2018

HIILIGRILLIN TOIMINTA JA MEHUN JÄÄHDYTYS

MITEN HIILIGRILLI TOIMII?

Tinttien makkaranpaistoretki parin km:n päähän laavulle jouduttiin pakkasen takia siirtämään aamusta aamupäivään. Paikaksi valikoitui eskarin lähimetsä. Käytössämme oli pieni hiiligrilli. Päätimme kokeilla, paistuvatko makkarat siinä.


Ja hyvin paistuivat ja maistuivat hiiligrillimakkarat.

Opimme, että hiiligrilliin laitetaan ensiksi hiilet ja sytytysneste. Raapaistaan tuli tulitikuilla ja siitä se lähtee. Ritilä päälle ja kohta makkarat paistumaan.

Tärkeää on olla varovainen kuuman grillin kanssa, ettei polta sormiaan.


Opimme, että hiiligrillin voi sammuttaa varovasti lumella.



MITEN MEHUN SAA JÄÄHTYMÄÄN?


Retkijuomana Tinteillä oli kotitekoista marjamehua.Termarista kaadettu mehu oli tulikuumaa. 

Pohdiskelun ja tutkimuksen tuloksena todettiin, että mehun voi jäähdyttää laittamalla mukin hetkeksi lumihankeen. Sen sijaan huonona vaihtoehtona pidettiin sitä, että laitettaisiin lunta mehun sekaan. Todettiin, että lumessa voi olla vaikka linnunkakkaa ja se voi aiheuttaa sairastumisen.



 Tintit maistelivat, mille mehu maistuu. Enemmistö arveli mehussa olevan punaviinimarjoja, pari veikkasi mustikkaa ja yksi kertoi mehun maistuvan mummun mehulle ja yksi kaupan tavalliselle mehulle. Oikea vastaus: mehuun oli käytetty punaviinimarjoja, mustaviinimarjoja ja karviaismarjoja.

PIENELLÄ KÄVELYLLÄ

MITÄ NÄKYY TIEN VIERELLÄ?  NOKKONEN. SE PISTÄÄ.   ONKO TÄMÄ KOIRANPUTKI? MÄ HALUAN OTTAA TUOSTA KUVAN. MESIMARJA. TU...